Sunnuntai-ilta. Eilisestä viihteellä olosta ei jäänyt juurikaan mitään jälkipolville kerrottavaa. Krapulakin oli täysin mitäänsanomaton. Kuitenkin jonkun verran Kuningas Alkoholin aiheuttamat morkkis ja muut jälkitaudit vaivasivat, sillä olin pakotettu juomaan muutaman Lidlin tarjousoluen korjaussarjaksi iltapäivällä. Eilen tekemäni pyhä lupaus lopettaa touhut puoliruotsalaisen varatun naisen kanssa oli toistaiseksi pitänyt jo 14 tuntia. Sinä aikana häneltä oli tullut yksi viesti ja yksi puhelu. En vastannut kumpaankaan, sillä olinhan jättänyt hänelle jäähyväiset jo tuossa yöllisessä, ehkä lievästi humalanhuuruisessa viestissäni. Tosin on liioiteltua väittää että meillä mitään suurempia touhuja olisi ollut. Viestitelty ja soiteltu ollaan tiiviisti muutaman viikon ajan, mutta seksiä emme ole ikinä harrastaneet, jotain humalaista pusuttelua vain joskus. Nyt kuitenkin oloni kuitenkin alkoi paranemaan, eikä maailma tuntunut enää ihan niin ankealta paikalta kuin vielä 10 desilitraa saksalaista olutta sitten. Seppo Räty kyllä, jos nyt ei ollut täysin väärässä, niin ainakin liioitteli pahasti sanoessaan, että Saksa on paska maa. Krapula oli siis vain kaukainen muisto enää, ja menin uudestaan käymään suihkussa. Kävinhän aamulla jo heti herättyäni, mutta tiesin kokemuksesta kuinka suuri psykologinen vaikutus sillä on, että saan pestyä krapulahiet ihoni pinnalta pois.

Tultuani suihkusta ja saatuani puhtaat vaatteet päälle ja Tabackia kainaloon, olo oli kuin uudella ihmisellä. Ja tuo uusi ihminen otti puhelimen käteensä ja naputti viestin ruotsalaiselle. Viime yönä neljän aikaan tekemäni päätös yhteydenpidon lopettamisesta oli kestänyt likipitäen 15 tuntia. Nooh, onhan sekin jotain. Hetken päästä ruotsalainen soitti ja kertoi lähtevänsä ehkä viihteelle tänään. Vai että viihteelle, ajattelin mielessäni, ja likaiset suunnitelmat valtasivat muutenkin kaksimielisen pääkoppani, eikä Kanadan kokoinen, koko päivän vaivannut krapulapanetus ainakaan yhtään siveellistänyt näitä mietteitäni. Ruotsalainen oli usein kertonut kuinka huonoa omatuntoa kokikaan tästä meidän yhteydenpidosta, jonka takia ei ollut suostunut ikinä kanssani minkäänlaiseen seksuaaliseen kanssakäymiseen. Itse halusin häntä enemmän kuin ketään muuta naista pitkään aikaan, ehkä enemmän kuin ketään ikinä. Kaikenkaikkiaan täydellisyyttä hipova pakkaus. Hyvännäköinen, fiksu, uskomattoman hyvä vartalo ja ryhdikäs olemus, sekä luonteeltaan juuri sopivasti sekaisin. Ehkä asiaan vaikutti vielä hänen ammattinsa luokanopettajana, joka lisäsi entisestäänkin hänen himoittavuuttaan, sillä kukapa miespuolinen ei olisi yläasteella ollessaan, housut testosteronia pursutessaan, kesken turhanpäiväisten translatiivien ja pluskvanperfektien pänttäyksen, kuolannut sitä hyvännäköistä ja nuorta opettajaa/sijaista äidinkielentunnilla. Niinpä innostuinkin ajatuksesta melkoisesti että hän sumentaisi arvostelukykynsä alkoholilla, ja ehkäpä silloin korttini oikein pelaamalla saattaisin saada nauttia hänen seurastaa koko illan ja yön. Käskin hänen ilmoittaa heti minulle, kun tietää varmasti lähtevänsä jonnekin. Sanoin että voin tulla nopeasti käymän yhdellä ja moikkaamaan häntä. Todennäköisesti molemmat meistä tiesivät, että tämä ei todennäköisesti jäisi siihen nopeaan moikkaamiseen ja yhteen, jos näkisimme.

Kello tuli 22, 22,30 ja pian jo 23.00. Jaahas, turha oli sitten sekin toivo siitä näkemisestä. Kyllä se tähän aikaan olisi jo ilmoittanut jos jonnekin lähtee, ajattelin. 00.13 puhelin piippasi viestin merkiksi ja hän kysyi koska menen nukkumaan, hän voisi tulla käymään. Tottakai ilmoitin etten vielä pitkään aikaan ole nukkumaan menossa, että tule tänne vaan. No, hän soitti parinkymmenen minuutin päästä perään, että nähdäänkö Hannikaisessa, paikallisessa räkälässä. Ilmoitin tulevani sinne puolen tunnin sisällä. Join viimeisen lasillisen unkarilaista Apus Apus-valkoviinia tyhjäksi ja tilasin taksin. Pukeuduin rennosti mustiin farkkuihin, farkkupaitaan ja italialaisiin kenkiin. Kainoloihin sipaisin uudestaan hieman Tabackia ja hampaatkin pesin vielä. Krapulaisen nuhjuinen vaikutelma oli viimeinen mitä halusin hänelle antaa. Menin ulos polttamaan sikarin ja odottamaan taksia. Ilma oli raikkaan kuulas. Tähdet välkkyivät kirkkaina marraskuiselta taivaalta ja pakkasta oli ehkä viitisen astetta. Hyvälaatuinen valkkari kihisi mukavasti päässä, vaniljasikari maistui taivaallisen hyvältä ja 300 euron untuvatakki piti vilun kaukana. Olo oli kaikin puolin majesteetillinen, ja hyvää tuultani lisäsi entisestään se, että tuolla pienessä pubissa, Turun poliisitaloa vastapäätä, odotteli minua hyvännäköinen daami, enemmän tai vähemmän pienessä siiderinousussa.

Sikari oli ehtinyt hädin tuskin puoliväliin, kun pihaan jo kurvasi hopeanvärinen Mersu juusto katolla. Tumppasin siggen ja istahdin pelkääjän puolelle, ja ilmoitin väsyneen näköiselle kuskille että ohjastaisi saksalaisvalmisteisen peltilehmänsä laadukkaaseen ravitsemusliikkeeseen nimeltä Hannikainen. Kuski ei reagoinut millään tavalla letkautukseeni tuosta spurgujen suosimasta kuppilasta. Joko ei ymmärtänyt, tai sitten piti sitä vain luokattoman huonona. Ilmoitti vaan epäilevänsa paikan aukioloa enää tähän vuorokaudenaikaan. Mentiin siis jo maanantain puolella, ja kello oli viisi minuuttia yli yksi. Vaitonainen kuski teki kuitenkin työtä käskettyä ja painoi oikeanpuoleista pedaalia. Taksamittari vaati kymmentä euroa neljän minuutin matkasta pitkin Turun autioita ja öisiä katuja. Annoin tasarahan ja astuin ulos autosta. Hannikaisen ulko-ovesta näin että paikka olisi kahteen asti auki. Ei siis mitään kiirettä. Otin vielä povarista mukaani nappaamani kylmän Karhun, sihautin auki sen taskussani jatkuvasti olevalla Leathermannin monitoimityökalulla ja join oluen yhdellä huikalla ennen sisään astumistani. Unkarilainen valkoviini oli niin kuivaa, että pani pahasti janottamaan, enkä viitsinyt alkaa ruotsalaisen naaman edessä vetämään kaksin käsin keittoa naamaan. Saattaisivat nuo junttimaiset juomatapani shokeerata häntä liikaa, hienoista piireistä peräisin olevaa akateemista ja sivistynyttä ihmistä.

Astuin sisään hämärään pubiin ja vilkaisin ympärilleni. Ruotsalainen istui yksinään selkä minua kohden yhdessä paikan nuhruisista pöydistä ja luki iltapäivälehteä. Paikan viisi muuta asiakasta olivat juuri sellaisia kuin tälläisessä paikassa odottaakin näkevän: alkoholisoituneita sosiaalihuollon elättejä. Koitin niellä inhoni heitä kohtaan ja tilasin tiskin takaa istuvalta noin 45-vuotiaalta naiselta päärynäsiiderin jäillä. Maksoin juoman ja hetken aikaa vain katselin ruotsalaista, joka ei ollut vielä nähnyt minua. Noin tasokas ja sievä nainen tälläisessä rähjäisessä baarissa, elämäntapajuoppojen seurassa pisti silmään kuin kauniin kirkkaanvalkoinen alppitähti paskatunkion rikkaruohojen keskeltä. Aikani katseltuani ja kiiteltyäni onneani, että hän oli odottamassa täällä vain minua, lähdin omistajan elkein pöytää kohden. Silloin takaani huudettiin riidanhakuisella viskinpolttamalla äänellä: "Hei nuorimies, voisit sä sentään ne jälkesi siivota mitä sotketkin." Ääni tuli baartiskiin nojaavalta noin nelikymppiseltä humaltuneelta naiselta, joka oli todellinen lähiöbaarin pubiruusun stereotyyppi. Kauhtunut tuulitakki, likaiset housut ja turvonnut naama, jota ympäröi rasvainen vaaleanruskea tukka. Meikkiä ei ollut. Ihmettelin mikäs nyt on ongelmana, kun huomasin baaritiskin takaa myyjän tulevan nostamaan tiskiltä lattialle tipahtaneen hinnaston, jonka olin ilmeisesti tiputtanut tiskiltä noustestani. Nyökkäsin hänelle kiitokseksi, ja istuin ruotsalaisen viereen.

Ruotsalainen nosti katseensa iltapäivälehdestä. Mykiöiden pienestä lasittuneisuudeta ja poskille kohonneesta punasta havaitsin, että oli hän kenties muutaman paukun ehtinytkin jo maistaa. Juttelimme hetken aikaa niitä näitä, ja kävipä siinä yksi paikan ilmeisistä kanta-asiakkaista valittamassa huonoa kohtaloaan, sitä kuinka työhaluja olisi vaikka kuinka, mutta hänet on väkisin pakotettu sairaseläkkeelle, ja siksi hänellä ei ole muuuta tekemistä kuin ryypätä. Hymähtelin itsekseni kuinka kummallista onkaan, että kaikki maailman juopot ovat juoppoja jostain aivan muusta kuin omasta syystään. Pian tuli onneksi jo valomerkki ja jatkoimme matkaa kohti fortea, paikallista yökerhoa.